Koulu alkoi
Jou 15. 2011 - onnimikael
Esikoisemme aloitti siis koulun juuri neljä vuotta täytettyään, syyslukukausi alkaa olla takana päin ja joululoma häämöttää ihan nurkan takana tonttuineen. Ensimmäinen luokka on siis “nolla luokka”, Reception Class eli vastaanottoluokka. Vaikka sitä kouluksi kutsutaan, ei siinä ole Suomen kouluista tuttuja elementtejä kovinkaan paljon, ennemminkin se on hyvä sekoitus päiväkotia ja koulua. Toki siellä opetellaan, ja opitaan myös, kirjoittamisen ja lukemisen ensiaskeleita, mutta tavoitteet ja oppimisen keinot ovat tietysti tyystin erit kuin seitsemän vuotta täyttäneillä.
Koulurakennus on valmistunut 60-luvun lopulla ja on moninpaikoin alkuperäisessä asussa. Vastaanottoluokkien tilat oli kuitenkin remontoitu viime kesänä, joten tyttäremme pääsi aloittamaan koulutaipaleensa hienoissa puitteissa. Ja näin se tulee täällä jatkumaankin, koska kouluamme on ryhdytty laajentamaan nyt syksyllä ja kesäloman koittaessa vanhan rakennuksen remontti jatkuu. Tyttäremme luokka muuttaa syksyllä rempattuihin tiloihin uuden vastaanottoluokan tieltä. Yksitoista vuotta olivat odottaneet laajennustyömään aloittamista, ja nyt kun laajennusta on ryhdytty tekemään on koulun henkilökunta todellakin mielissään. Kouluverkosto täällä on tiheä. Kilometrin säteellä Primary Schooleja on neljä, joista yksi sai laajennuksen tänä syksynä.
Kouluun menoon valmistautuminen alkoi jo kesällä kun esikoisemme tulevat kaksi opettajaa kävivät meillä kotona vierailulla. Vierailu oli tietysti myös meitä vanhempia varten. Saimme tanakan kirjallisen tietopaketin koulun systeemeistä ja saimme kysellä mieltä askarruttavia asioita. Vierailullaan opettajat ottivat tyttärestämme muutamia valokuvia, joista yksi löytyi luokkahuoneen seinällä olevalta Wellcome-taululta tutustumispäivänä. Ennen luokkatiloihin tutustumista olimme käyneet “come and play” -tilaisuuksissa, joissa oli joko vapaata leikkimistä tai pieni satutuokio. Näiden tilaisuuksien ideana oli lasten tutustuminen opettajiin ja tietysti kouluun, sekä vanhempien tutustuminen toisiinsa. Koulupukujen tilaaminen tapahtui ensimmäisessä noista tilaisuuksista ja viimeisessä sitten saimme puvut. Kouluun sopivia vaatteita myyvät myös supermarketit ja isot vaateliikkeet. Ainoastaan koulun logolla varustetut vaatteet täytyy hankkia koulun kautta. Tätä lukiessasi siellä kotosuomessa ajattelet, että koulupuvut ovat kummallinen, vanhanaikainen ja kankea juttu, mutta minun mielestäni koulupuku on hyvä juttu monestakin syystä.
Koulutaipaleen alku oli järjestetty pehmeäksi. Ensimmäisenä päivänä saivat vanhemmat olla luokassa noin puolen tunnin ajan, seuraavana päivänä lapset jäivät opettajien hoteisiin ilman suurempia seremonioita. Ensimmäisen viikon ajan koulupäivät loppuivat ennen lounasta, toisen viikon kolmena ensimmäisenä päivänä lounaan jälkeen ja lopulta torstaista alkoivat normaalit päivät yhdeksästä puoli neljään. Lounaaseen, ruokaan ja käytäntöön pääsimme myös me vanhemmat tutustumaan meille tarjotun lounaan muodossa. Ruoka oli hyvää ja monipuolista ja systeemit toimivat hyvin tilojen ahtaudesta huolimatta. Kuulimme vastikään, että lämmin ruoka ei ole ollenkaan itsestään selvää, joissain kouluissa ainoa vaihtoehto lounaalle on tuoda omat eväät. Tyttäremme koulussa on käytössä molemmat tavat.
Syksyn aikana on selvinnyt muutamia englantilaisia juttuja kouluun liittyen. Täällä siis ei ole ilmaista kouluruokailua (paitsi hedelmävälipala). Valtio ei osallistu koulutuksen kustannuksiin läheskään samalla tavalla kuin Suomessa ja se näkyy sillä tavalla, että joka käänteessä on jos jonkinmoista rahankeruu-tapahtumaa. Sehän ei tietysti ole pelkästään huono asia, onpahan kaikenlaisia tapahtumia, joihin oppilaat saavat tuoda oman panoksensa. Samalla tulee koti-isälle muutakin sosiaalista elämää kuin pelkkä netin sosiaalinen verkosto. (Nooh, vitsi vitsi). Tapahtumien järjestämisissä on mielestäni kaksi hyvin tärkeää asiaa. Ensinnäkin, oppilaat näkevät, että itse tekemällä ja osallistumalla touhuihin saadaan aikaan yhteistä hyvää, ja nimenomaan yhteistä. Sehän jos mikä on opettavaista ja luo porukkahenkeä. Ja toinen asia on rahan arvon ymmärtäminen. Olin epävirallisena parent helperinä kun tyttäremme luokka kävi Tescosta (paikallinen Citymarket) ostamassa taikataikinatarvikkeet. Taikataikinasta oppilaat valmistivat joulukoristeita, jotka myytiin joulumyyjäisissä ja myyjäisten tuotto käytetään oppilaiden hyväksi. Jos neljävuotiaasta asti pääsee tekemään, olemaan mukana, näkemään tällaista toimintaa ei se voi olla kasvattamatta lapsia oma-aloitteisiksi, ehkäpä jopa yrittäjiksi. Siinä mielestäni sitä yrittäjyyskasvatusta parhaimmillaan. Toki koulut järjestävät myös keräyksiä keräämällä vaatteita, leluja sekä muita tarvikkeita ja jakamalla ne suoraan tarvitsijoille. On myös free lunch -systeemi, jolla kerätään avustuksia niille joilla ei ole varaa lämpimään lounaaseen. Hyväntekeväisyyttä täällä harrastetaan verrattain paljon ja vapaaehtoistoimintaa on myös runsaasti. Vapaaehtoisia tarvitaan eritoten toteuttamaan isompia tapahtumia, kuten joulujuhla tai joulumyyjäiset. Vapaaehtoisia ovat myös parent helperit, jotka ovat auttamassa koulupäivän aikana erilaisissa tehtävissä. Olen ryhtymässä parent helperiksi, siis viralliseksi sellaiseksi ensi lukukaudella, ja siitä toiminnasta kirjoittelen tarkemmin siis kevään puolella.
Kaikenkaikkiaan esikoisemme koulutaival on alkanut mahtavasti. Ei ole nimittäin ihan helppo juttu aloittaa koulua ilman kielitaitoa. Kukaan ei puhu koulussa suomea. Mutta tyttäremme ei onneksi ole tilanteensa kanssa yksin, eikä varsinkaan ensimmäinen. Samalla luokalla on pieniä oppilaita ympäri maailman, ja opettajat eivät ole eilisen teeren poikia ja tyttöjä. Ällistyttävää on se, ettei ainoatakaan itkupotkuraivaria tarvinnut selvitellä aiheesta En Mene Kouluun. Tilanne on ollut jo jonkin aikaa pikemminkin päinvastoin. Viikonloppuisin meinaa tulla ikävä luokka- ja isompia kavereita ja välillä jopa opettajia.


















