Englannissa suomalaisena

Esikoisemme aloitti siis koulun juuri neljä vuotta täytettyään, syyslukukausi alkaa olla takana päin ja joululoma häämöttää ihan nurkan takana tonttuineen. Ensimmäinen luokka on siis “nolla luokka”, Reception Class eli vastaanottoluokka. Vaikka sitä kouluksi kutsutaan, ei siinä ole Suomen kouluista tuttuja elementtejä kovinkaan paljon, ennemminkin se on hyvä sekoitus päiväkotia ja koulua. Toki siellä opetellaan, ja opitaan myös, kirjoittamisen ja lukemisen ensiaskeleita, mutta tavoitteet ja oppimisen keinot ovat tietysti tyystin erit kuin seitsemän vuotta täyttäneillä.

Koulurakennus on valmistunut 60-luvun lopulla ja on moninpaikoin alkuperäisessä asussa. Vastaanottoluokkien tilat oli kuitenkin remontoitu viime kesänä, joten tyttäremme pääsi aloittamaan koulutaipaleensa hienoissa puitteissa. Ja näin se tulee täällä jatkumaankin, koska kouluamme on ryhdytty laajentamaan nyt syksyllä ja kesäloman koittaessa vanhan rakennuksen remontti jatkuu. Tyttäremme luokka muuttaa syksyllä rempattuihin tiloihin uuden vastaanottoluokan tieltä. Yksitoista vuotta olivat odottaneet laajennustyömään aloittamista, ja nyt kun laajennusta on ryhdytty tekemään on koulun henkilökunta todellakin mielissään. Kouluverkosto täällä on tiheä. Kilometrin säteellä Primary Schooleja on neljä, joista yksi sai laajennuksen tänä syksynä.

Kouluun menoon valmistautuminen alkoi jo kesällä kun esikoisemme tulevat kaksi opettajaa kävivät meillä kotona vierailulla. Vierailu oli tietysti myös meitä vanhempia varten. Saimme tanakan kirjallisen tietopaketin koulun systeemeistä ja saimme kysellä mieltä askarruttavia asioita. Vierailullaan opettajat ottivat tyttärestämme muutamia valokuvia, joista yksi löytyi luokkahuoneen seinällä olevalta Wellcome-taululta tutustumispäivänä. Ennen luokkatiloihin tutustumista olimme käyneet “come and play” -tilaisuuksissa, joissa oli joko vapaata leikkimistä tai pieni satutuokio. Näiden tilaisuuksien ideana oli lasten tutustuminen opettajiin ja tietysti kouluun, sekä vanhempien tutustuminen toisiinsa. Koulupukujen tilaaminen tapahtui ensimmäisessä noista tilaisuuksista ja viimeisessä sitten saimme puvut. Kouluun sopivia vaatteita myyvät myös supermarketit ja isot vaateliikkeet. Ainoastaan koulun logolla varustetut vaatteet täytyy hankkia koulun kautta. Tätä lukiessasi siellä kotosuomessa ajattelet, että koulupuvut ovat kummallinen, vanhanaikainen ja kankea juttu, mutta minun mielestäni koulupuku on hyvä juttu monestakin syystä.

Koulutaipaleen alku oli järjestetty pehmeäksi. Ensimmäisenä päivänä saivat vanhemmat olla luokassa noin puolen tunnin ajan, seuraavana päivänä lapset jäivät opettajien hoteisiin ilman suurempia seremonioita. Ensimmäisen viikon ajan koulupäivät loppuivat ennen lounasta, toisen viikon kolmena ensimmäisenä päivänä lounaan jälkeen ja lopulta torstaista alkoivat normaalit päivät yhdeksästä puoli neljään. Lounaaseen, ruokaan ja käytäntöön pääsimme myös me vanhemmat tutustumaan meille tarjotun lounaan muodossa. Ruoka oli hyvää ja monipuolista ja systeemit toimivat hyvin tilojen ahtaudesta huolimatta. Kuulimme vastikään, että lämmin ruoka ei ole ollenkaan itsestään selvää, joissain kouluissa ainoa vaihtoehto lounaalle on tuoda omat eväät. Tyttäremme koulussa on käytössä molemmat tavat.

Syksyn aikana on selvinnyt muutamia englantilaisia juttuja kouluun liittyen. Täällä siis ei ole ilmaista kouluruokailua (paitsi hedelmävälipala). Valtio ei osallistu koulutuksen kustannuksiin läheskään samalla tavalla kuin Suomessa ja se näkyy sillä tavalla, että joka käänteessä on jos jonkinmoista rahankeruu-tapahtumaa. Sehän ei tietysti ole pelkästään huono asia, onpahan kaikenlaisia tapahtumia, joihin oppilaat saavat tuoda oman panoksensa. Samalla tulee koti-isälle muutakin sosiaalista elämää kuin pelkkä netin sosiaalinen verkosto. (Nooh, vitsi vitsi). Tapahtumien järjestämisissä on mielestäni kaksi hyvin tärkeää asiaa. Ensinnäkin, oppilaat näkevät, että itse tekemällä ja osallistumalla touhuihin saadaan aikaan yhteistä hyvää, ja nimenomaan yhteistä. Sehän jos mikä on opettavaista ja luo porukkahenkeä. Ja toinen asia on rahan arvon ymmärtäminen. Olin epävirallisena parent helperinä kun tyttäremme luokka kävi Tescosta (paikallinen Citymarket) ostamassa taikataikinatarvikkeet. Taikataikinasta oppilaat valmistivat joulukoristeita, jotka myytiin joulumyyjäisissä ja myyjäisten tuotto käytetään oppilaiden hyväksi. Jos neljävuotiaasta asti pääsee tekemään, olemaan mukana, näkemään tällaista toimintaa ei se voi olla kasvattamatta lapsia oma-aloitteisiksi, ehkäpä jopa yrittäjiksi. Siinä mielestäni sitä yrittäjyyskasvatusta parhaimmillaan. Toki koulut järjestävät myös keräyksiä keräämällä vaatteita, leluja sekä muita tarvikkeita ja jakamalla ne suoraan tarvitsijoille. On myös free lunch -systeemi, jolla kerätään avustuksia niille joilla ei ole varaa lämpimään lounaaseen. Hyväntekeväisyyttä täällä harrastetaan verrattain paljon ja vapaaehtoistoimintaa on myös runsaasti. Vapaaehtoisia tarvitaan eritoten toteuttamaan isompia tapahtumia, kuten joulujuhla tai joulumyyjäiset. Vapaaehtoisia ovat myös parent helperit, jotka ovat auttamassa koulupäivän aikana erilaisissa tehtävissä. Olen ryhtymässä parent helperiksi, siis viralliseksi sellaiseksi ensi lukukaudella, ja siitä toiminnasta kirjoittelen tarkemmin siis kevään puolella.

Kaikenkaikkiaan esikoisemme koulutaival on alkanut mahtavasti. Ei ole nimittäin ihan helppo juttu aloittaa koulua ilman kielitaitoa. Kukaan ei puhu koulussa suomea. Mutta tyttäremme ei onneksi ole tilanteensa kanssa yksin, eikä varsinkaan ensimmäinen. Samalla luokalla on pieniä oppilaita ympäri maailman, ja opettajat eivät ole eilisen teeren poikia ja tyttöjä. Ällistyttävää on se, ettei ainoatakaan itkupotkuraivaria tarvinnut selvitellä aiheesta En Mene Kouluun. Tilanne on ollut jo jonkin aikaa pikemminkin päinvastoin. Viikonloppuisin meinaa tulla ikävä luokka- ja isompia kavereita ja välillä jopa opettajia.

Päätöksen auton hankkimisesta teimme jo tänne muuttaessamme, mutta ajankohtaa emme päättäneet vielä tuolloin. Olimme ilman autoa reilun puoli vuotta. Ei huolta ei murhetta, ei ajatustakaan tarvinnut uhrata autonkotterolle. Autoa kun tarvitsimme, vuokrasimme sen. Täällä auton vuokraaminen on hinnaltaan järkevällä tasolla, keskikokoinen perheauto maksaa n.£65 pe-ma. Kertaakaan ei tarvinnut alkaa saikkaamaan vuokraamoiden kanssa ja palvelu pelasi mukavasti. Autoton elämä oli vapauttavaa. Aluksi. Emme toki missään vaiheessa kärsineet autottomuudesta, mutta kuten kaikilla, tälläkin kolikolla on kääntöpuolensa. Ensimmäisenä asiana ajatellaanpa ajan käyttöä ja esimerkkinä ruokakaupassa käynti. Kauppareissut olen tehnyt pyörällä pyöräkärry apunani, Vaimoni työpäivän jälkeen. Viikonloppuisin käytän kauppareissuilla nykyäänkin useimmiten pyörää, mutta arkipäivinä voimme hurauttaa kauppakeikan päiväseltään ja näin jää illaksi aikaa olla kotona koko porukalla. Ajan käytöstä lisää. Silloin tällöin perjantaisin käymme hakemassa tyttöjen kanssa Vaimoni töistä sen sijaan että hän käyttäisi bussia, näin saamme hieman pidemmän viikonlopun. Edelleen ajan säästämisestä. Keskustassa asioidessa voimme samalla piipahtaa vaihtelun vuoksi jossain ei niin tutussa puistossa ja koukata vielä vaikka se kauppakeikka kotiin päin tullessa. Sitten sitä muuta mukavaa, jonka auto tuo tullessaan. Täällä riittää tuota nähtävää aivan tolkuttomasti. Jo 50 mailin säteellä on jos jonniinmoista farmia, kartanoa, teemapuistoa, eläintarhaa, joihin ei bussilla pääse ollenkaan. Ja sitten on vielä se talvi. Kuulemamme mukaan täällä on talvella lunta ja kun sitä lunta on, on sitä nimenomaan jalkakäytävillä ja pyöräteillä, koska niiltä sitä ei aurata pois kuten autojen ajoradalta. Ja käsittääkseni talvi täällä on pitkälti kuten marraskuu Suomessa, joten hääviä tahi raposaa ei tulisi olemaan ilman autoa.

Ostimme auton Vaimoni viimeistä edeltävänä lomapäivänä, koska halusimme päästä autokauppaan molemmat ja vieläpä arkipäivänä. Netistä tarjontaa ja hintoja seurattuamme päätimme hankkia automme Lontoon lipeillä sijaitsevasta liikkeestä. Budjetin katoksi asetimme £5000. Tällä rahalla saimme hankituksi 23000 mailia ajetun, vuosimallia 2008 olevan automaattivaihteisen farmari Vauxhall Astran, jossa voimanlähteenä konepellin alla murisee lähes pitelemättömästi 1.8 bensakone.

Hurautimme autoliikkeeseen bussi-juna-metro-kävely -metodilla. Mukanamme tyttäremme ja heidän turvaistuimet ja tietysti nippu erinäisiä dokumentteja todistaaksemme henkilöllisyytemme ja asuinpaikkamme. Menomatkamme kävelyosuudella näimme ihka eläviä junabongareita. Kävelimme junaratoja ylittävää kävelysiltaa pitkin ja siellä heitä oli. Eväät mukana, kiikarit ja muistiinpanovälineet tanassa, valmiina näkemään jotain harvinaista ja kirjaamaan se ruutuvihkoon. Juna, junaradalla, siis wau. Suomessa bongauksen aiheena voisi olla aikataulussaan oleva juna tai toimiva lippuautomaatti. Ovat kuulemani mukaan harvinaisia. Mutta saahan sitä junia bongata. Harmittomampaa harrastusta tuskin löytyy.

Autoliike löytyi ilman suurempia harhailuja, mutta se täytyy sanoa ettei täällä osata tehdä saatika asentaa opastekylttejä ilman tulkinnanvaraa. Se on todettu jo monesti. Tämä valitsemamme liike on iso! Arvelisin, että siellä on enemmän vaihtoautoja kuin Oulun kokoisen kaupungin liikkeissä yhteensä. Myyjämme väitti, että he myyvät noin 800 autoa viikossa, joten vaikka tavaraa on, tekee vaihtuvuus juuri sen oikean saamisesta haasteellista. Voi vain kuvitella millainen vilske käy lauantaisin. Systeemi toimi seuraavasti. Aluksi täytyi mennä tiskille myyjän kanssa katsomaan päätteeltä omiin spekseihin sopivat autot. Niistä mielenkiintoisimman tapauksen avaimet sain mukaani panttia vastaan. Meidän tapauksessa panttina olivat kotiavaimet. Siitä sitten tutkailemaan autoa sisältä ja päältä. Koeajo suoritettiin myyjä kyydissä ja tiettyä reittiä pitkin. Palvelu pelasi, mutta systeemi oli kamalan kankea ja hidas. Hitaasta systeemistä johtuen kävin ajamassa kahta autoa, joista toisen siis ostimme. Ostopäätöksen tehtyämme alkoi paperi- ja oheistuoterumba. Sillä välin automme meni kaksi tuntia kestävään luovutustarkistukseen. Ja tosiaankin, paperit täytettyämme myyjä yritti parhaansa mukaan myydä kaikenmaailman lisätakuita ja arvon alenemisen varalle vakuutuksia. Mielestäni oli aika paksua, kun myyjä yritti kaupata lisätakuuta perustellen, että kerrattain 20 tuhannen punnan Bemarin vomansiirtoon oli tullut vika heti liikkeen portin ulkopuolella, eikä sitä mikään korvannut. Automyyjät ovat siis maineensa veroisia ihan globaalisti. Kerroin hänelle, että meillä Suomessa autot, varsinkin noin tuoreet, toimivat suht moitteettomasti ankarasta talvesta huolimatta. Espanjalaistaustaisen myyjämme mielestä Englannissakin on ankara talvi. Buahhaahhaaaaa! Seuraava myyntiartikkeli oli mystiseksi jäänyt vakuutus arvon alenemisen varalle. Ei otettu. Viimeisenä hän yritti kaupata fiksaus ja puunauspakettia jolla automme saadaan näyttämään ihanaisen mahtavaiselta ultimaalisella teflon käsittelyllä. No ei otettu sitäkään. Odottaessamme Vaimoni soitti meille annettuun numeroon josta saisimme ilmaisen vakuutuksen viikoksi. Siihen puheluun vierähti liki kolme varttia, mutta saimmepahan vakuutuksen. Tähän mennessä emme siis olleet vielä maksaneet autoa, sen aika tuli myöhemmin, juuri ennen auton luovutusta klo 19:30. Kotona olimme illalla yhdeksän jälkeen. Eli koko päivän mittainen operaatio siitä sitten tuli.

Kuluista on tähän mennessä karttunut tietoa jonkin verran. Ensimmäinen katsastus pitää suorittaa tämän syksyn aikana. Katsastusta varten saimme vakuutusyhtiöltä kupongin jolla katsastuksen (paikallisesti mot) saa ilmaiseksi. Mottaamisen hinta vaihtelee todella paljon. Pelkkä katsastus meidän autolle on £55, mutta jos otat pakettiin lisäksi huollon pompsahtaa hinta helposti yli sadan punnan. Vakuutus meidän tapauksessa maksaa £25/kk. Hankimme vakuutuksen netin kautta. Hakemuksessa muistettiin kysyä viimeisen päälle kaikki asiat, joilla voi olla vähänkin vaikutusta kuskin riskialttiuteen. Täällä systeemi autovakuutuksissa on jotenkin kummallinen. Minä en esimerkiksi, alle vuoden Englannissa asuneena voi ottaa naapurini autoa lainaan, vaikka auto olisi vakuutettu. Toden sanoen ihan täysin en ymmärrä täkäläistä vakuutuskäytäntöä. Polttonesteiden hinnat menee niin, että diesel on se kalliimpi. Ero ei kuitenkaan ole mitenkään dramaattinen. Litra bensaa maksaa £1.350  ja diesel £1.399 halvimmillaan. Lähde: http://www.petrolprices.com/search.html?search=cb1+9ne. Autossamme on reilun neljänkymmenen litran tankki ja tankillisella pöristelee tuollaiset kolmisensataa mailia. Tosin kokemusta on vasta kolmen tankillisen verran.

Tottuminen vasemmanpuoleiseen liikenteeeseen on sujunut yllättävän helposti, mutta liikenneympyrät ovat tarkkuutta vaativia paikkoja edelleen. Auton vääränkätisyys sitä vastoin tuntuu edelleenkin hieman oudolta, mutta ei hankalalta. Tarkennetaanpa sen verran, että kaasua painetaan oikealla jalalla kuten Suomessakin ja vilkkuviiksi on ratin vasemmalla puolella. Keskikonsoli on keskellä… (aijaa) ja radion ja ilmastointilaitten nappulat tietysti myös. No sitten kun istut väärällä puolella autoa, joudut käyttämään vasemmalla kädellä vaihdekeppiä ja vilkkua ja siinähän se tulee kiire, jos autossa on manuaalivaihteisto. Vasemmalla kädellä säätelet myös radiota ja ilmastointia ja vetäiset käsijarrun päälle. Ehkäpä tästä johtuen ajotyylini on muuttunut hieman pappamaisemmaksi. Se tietysti on hyvä se.

Automme on toiminut moitteettomasti ja sillä mukava ajaa. Tuollainen pikkufarkku sopii nykyisiin tarpeisiimme todella mainiosti. Saapa nähdä miten pirssi toimii kun se pahamaineinen talvi viimein saapuu.

Vietimme likipitäen koko kesälomamme Suomessa. Kolme viikkoa ja noin kolmetuhattakolmesataa kilometriä autolla ajoa, jokainen kilometri vaivansa väärti. Ja heti tässä vaiheessa kiitos Jarille.

Puolen vuoden Englannissa olon jälkeen oli yllättävää kuinka hyvältä näyttivät Pirkkalan lentokenttää ympäröivät suomalaiset metsät. Lentosää Suomen päällä oli hyvin pilvinen, joten metsät tulivat näkyviin vasta ihan lentokentän päällä koneen jo ollessa laskeutumassa. Jumankekka sitä vihreyttä, havumetsän tuoksu tuntui sieraimissa vaikkei kone ollut vielä edes laskeutunut.

Lenkkeilyn makuun olin päässyt mukavasti jo ennen lomaa, ja niinpä otin lomalle mukaan lenkkikengät, sykemittarin ja mp3-soittimen. Tavoitteenani oli lenkkeillä mahdollisimman monen kunnan alueella. Loppujen lopuksi hölkyteltyä tuli neljän kunnan alueella, vaikka kuuteen olisi helposti ollut mahdollisuus.

Koti-isänä, suuren vastuun kantajana, on oltava joka päivä sellaisessa kunnossa, että vastuun voi kantaa. Selvähän se. Varsinkin itse aiheutettu vastuunkantamisen heikentymä ei ole mielestäni hyvä juttu. En ole koskaan ollut kalsarikänni -tyyppinen hahmo, joka itsekseen imailee roiman määrän alkoholia ja odottelee sumun haihtumista. Sitä vastoin hyvässä seurassa hyvien tyyppien kanssa, hyvän ruoan kera voi maistella joko hillitysti tai vähemmän hillitysti. En sano etteikö meillä täällä Englannissa olisi hyviä tyyppejä, joiden kanssa tätä voisi toteuttaa, mutta vielä ei ole ollut tähän mahdollisuutta, eikä ehkä tällainen toiminta ole listallamme ensimmäisenä. Selittelyt sikseen ja asiaan. Laina-auton noutamisen jälkeen toinen kyläpaikkamme ja samalla yöpaikkamme oli ihanaisten kavereidemme luona, jonne saapuivat toiset myös ihanaiset kaverimme. Nyt siis oli kasassa hyvä porukka, oli tiedossa hyvää ruokaa ja juomavalikoima oli sovelias mitä mainioimpaan maisteluun. Siis juhlat pystyyn. Ja kaiken kukkuraksi seuraavan päivän aikataulu antoi mahdollisuuden “höllentää kravaattia” törpöttelyn suhteen. Ja voi sitä lörpöttelyä. Luithan oikein? Lörpöttelyä. Sitä kun oli viimeisen puoli vuotta puhunut enimmäkseen rouvien kanssa kaikesta muusta kuin autoista, musiikista, kaljasta, viskeistä, urheilusta, soittimista, soittamisesta, hölmöilyistä humalassa… ymmärtänette mitä ajan takaa. Oikeastaan kaikki juttelu on liittynyt jollain lailla lapsiin. Miesten juttuja, suomeksi, kiroilua, murretta, kaksimielisyyksiä, lepposta turinointia miesten kesken on ollut ikävä. Ja juttelu oli tosiaankin leppoista, koska toinen juttukavereista oli Pirkanmaalta, toinen Kainuusta ja minä muuten vaan hidas, ja illan mittaan alkoholikin puuttui peliin. Ilta jatkui pitkälle yöhön. Tähän kaikkeen riemunpitoon antoi mahdollisuuden tyttäriemme uskomattomat unenlahjat, nimittäin nuorempi viihtyi unten mailla kellon ympäri, eikä esikoinenkaan paljoa huonommaksi jäänyt. Sanottakoon vielä kerran, että ensimmäinen vuorokausi Suomessa ei olisi voinut olla kokonaisuudessaan parempi.

Seuraavana päivänä oli tiedossa autoilua reilun 500 km:n verran. Edellinen ilta vaati veronsa, muttei kaikkein kamalimmalla tavalla ja matkaan päästiin hyvissä ajoin. Kaikkeen autoiluun varauduimme jo etukäteen hankkimalla autoon asennettavan DVD-soittimen. Ja laite teki juuri sen mitä pitikin. Takapenkkiläiset viihtyivät mainiosti ja matka taittui mukavasti. Suomen hyvillä ja rauhallisilla teillä, hyvässä kelissä, hyvällä autolla, mikäs siinä on ajellessa. Kolme taukoa, kaksi pidempää ja yksi lyhyt ja mummolan etuovihan se siellä häämöttää. Tästä alkoi tiukka saunomisen putki. Olihan otettava väliin jääneet saunomiset kiinni ja saunottava vähän varastoonkin.

Aamusella, autoilusta hieman kankeana, hilipasin lenkille. Kolme varttia hölkyttelyä tutuissa maisemissa maanantaina aamusella. Ei ollut muuten vastaantulijoita ei. Huomiota herättävää oli myös se, että koko lenkin aikana näin yhden roskan. Yhden! Kotona Englannissa kolmessa vartissa täyttyisi roskista iso jätesäkki! Loppupäivä kokonaisuudessaan kuluikin sitten veljeni ja perheensä luona, ja mukavaa oli. Ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen pääsin kolisuttelemaan hieman rumpuja, joka tietysti oli herkkä hetki. Kone Älä Hyydy vetästiin tunteella ja pieteetillä velj´miehen kans kaksistaan. Karua, mutta niin pitää ollakin. Mutta hei, soittoa, jalitsua, tikan heittoa ja grillailua, mitäpä sitä muuta, siitä on hyvä fiilis tehty.

Hyvin nukutun yön jälkeen, aluillaan olevan päivän tavoitteena oli päästä jälleen tien päälle ja määränpäänä mökkimme. Ja niinkuin niin monesti ennenkin, saavuimme mökille auto niin täynnä tavaraa, että hyvä että itse sekaan sovimme. Autosta tavaroita purkaessani tajusin, että nyt ei tarvitse mennä mihinkään, ei ole mihinkään kiire ja lapsia on paimentamassa lisäkseni neljä aikuista. Mahtavaa! Siitä sitten pikkuhiljaa saunan lämmitykseen ja saunomaan. Ja saunasta uimaan, ja tietysti alasti. Voi pojat! Loma!

Jonain aamuna hilipasin lenkille. Aluksi mökkitietä pitkin pikitienvarteen, sitä sitten yhteen suuntaan ja toista puolta takaisin. Takaisin tullessa näin ihmisen! Kaukaa hän jo nosti käden pystyyn tervehtiäkseen. Siinä kohdatessamme kävimme pienen keskustelun.

Hän: Lähit lenkille?

Minä: Joo.

Hän: Harvemmin täällä ketään näkee.

Minä: Sehän tässä parasta onkin.

Hän: NIin no, tässä kun vuosikausia tienvartta kävelee ei haittaa vaikka joku välillä vastaan tulee.

MInä: No niinpä kyllä. Täytyy jatkaa, heippa.

Hän: No hei vaan.

Lenkin jälkeen hyppäsin järveen. Tällä kerralla en alasti, vaan huuhtelin samalla lenkkikamoista hiet pois. Lenkkarit jätin laiturille.

Ehdin osallistua myös joka kesäiseen kurssitapaamiseen. Ihanaiset kurssikaverini on aina mukava tavata, mutta tämä kerta oli erityinen, olihan valmistumisestamme kulunut kymmenen vuotta ja sitä oli aihetta juhlia. Ensin kuitenkin lenkkikamat päälle ja pikku hiki päälle. Mahtavan lämmin, happirikas ilma sateen jälkeen ja pulahdus järveen lenkin päätteeksi. Tätä ei pääse Englannissa kokemaan. Upeaa kertakaikkiaan! Pysähdypäs mielikuvitusmatkalle. Ajattele hikinen olo lenkin jälkeen, kangasmetsäinen vaaramaisema, hieman lampea isompi järvi. Ajattele lämmin, melkein paahteinen auringonpaiste, järven rannassa harmaantunut ponttoonilaituri. Kello on noin yksi eikä ketään muita näy missään. Kirkkaan veden läpi näkyy vaalea hiekkapohja. Riisut vaatteet päältäsi ja pulahdat veteen rikkoen sen tyyneyden. Vesi on raikasta, mutta ei lähelläkään kylmää. Kiipeät laiturille ja tunnet auringon lämmön. Ketään ei näy, sudenkorennot pörrää ja laituri narisee sen heiluessa tekemissäsi laineissa… Herätys! Jos luet tätä töissä, käy kahvilla ja jatka töitä äläkä unelmoi Loppupäivä menikin saunoessa ja maljoja kumotessa seuraavan vuorokauden puolelle. Seuraava aamu aukeni hieman vaivalloisesti, mutta käynnistyi kuitenkin pienen kävelylenkin saattelemana tutussa maastossa kauniita maisemia ihastellen. Saunomisen ja kakkukahvittelun jälkeen kamojen pakkaus ja tien päälle. Toivottavasti ensi kesänä jälleen tavataan.

VIelä on muutama tapahtuma, jotka nostan erikseen esille. Ensimmäisenä soittaminen entisen bändini kanssa. Sitä fiilistä, kun biisit jyrähtelevät käyntiin ja höyryveturin tavoin rullaavat loppuunsa ei rahalla saa. Soittamisessa, siis porukassa soittamisessa on mahtavaa se yhteen pelaaminen. On se kuulkaa hienoa kun lasket neljään ja siitä biisi jytkähtää käyntiin, jokainen tietää mitä tekee, miltä pitää kuulostaa. Tarkennettakoon, että ohjelmistomme koostui musiikista, jossa on enemmän säröä kuin puhdasta kitaraa, basso heiluttelee sisäelimiä ja laulajalla kitapurje lepattaa nenänsä edessä. Siihen rumpali koettaa mättää kaiken muun yli akustisilla instrumenteillaan. Soittelon jälkeen menin saunaan. Saunan jälkeen olutta siemaillessa olisinko voinut enempää toivoa, ainakin se olisi ollu tuhlausta.

Toinen tapahtuma on tunnelmaltaan päinvastainen kuin edellinen. Öinen kalareissu appeni kanssa. Koskaan aiemmin en ole yöllä kalalla käynyt, suunnitellut sitä kylläkin olen. Nyt oli täydellinen mahdollisuus toteuttaa pitkäaikainen suunnitelma. Pilvetön taivas lämpimän päivän jälkeen, täysin peilityyni erämaajärvi. Oli tulossa lämmin yö. Rannasta lähdimme noin kello yksitoista ja palasimme varhain aamulla kellon käydessä neljää. Saaliina kolme haukea, jotka appi nappasi, ja joista anoppi keiton seuraavana päivänä loihti. Vanhaksiko tässä on tulossa kun huokailen hiljaisuuden, rauhan, luonnon kauneuden ääressä ajattelin ajaessa veneellä. Vanhuutta tai ei, on meillä kaunis Kotimaa. Pimeä ei tullut, aurinko laski vain hieman horisontin taakse, noustakseen jälleen. Kotirantaan palaessa, auringon noustessa maisemaan nousi järvestä usvaa, joka teki rannoista hämyiset ja uskomattoman kauniit.

Kolmas tapahtuma ei varsinaisesti ole tapahtuma, vaan kiitos rakkaimmillemme, ystävillemme. Eihän kukaan ole mitään ilman toista, olemmehan täällä toisiamme varten. Vain siten meistä tulee persoonia, persoonallisuuksia, kokonaisia.

Kiva oli matkustaa kotimaahan lomalle. Tämä kiva tulee toivottavasti toistumaan vähintään kaksi kertaa vuodessa.

Tässäpä muutama kuva Farm Shopista. Mukava paikka käydä aurinkoisena päivänä moikkaamassa eläimiä. Possujen lisäksi tyttöjä nauratti kukko, jolla oli kello väärässä. Tytöt ovat Late Lampaasta oppineet, että kukot kiekuvat aamuisin.

Kuvat on napsittu huhtikuun loppupuolella.

Tähän kirjoitukseen liittyviä kuvia löytyy blogistani omina julkaisuinaan.

Maapallo, Eurooppa, Yhdistyneet Kuningaskunnat, Englanti, East Anglia, Cambridgeshire, Cambridge, Cherry Hinton, Fulbourn Old Drift.

Fulbourn Old Drift

Fulbourn Old Drift on eräänlainen asuinalueemme runkotie, joka on pieni osa Cherry Hintonia. Fulbourn Old Drift on ilmeisesti aiemmin ollut yksi pitkähkö tie. Nykyisellään se on katkaistu kahteen osaan ja sehän aiheutti harmaita hiuksia muuttofirman kuskille, ja tuottaa ongelmia myös paikallisille autoilijoille. Meidän pätkä FOD:ä alkaa liikenneympyrästä ja päättyy noin 457 metrin päässä kääntöpaikkaan. Kääntöpaikalla on portti, josta kevyt liikenne pääsee läpi. Kyseisellä pätkällä on viisi T- risteystä, yksi levennys parkkipaikkoja ja usea pihatieliittymä.

Cherry Hinton ja leikkikentät

http://en.wikipedia.org/wiki/Cherry_Hinton. Sieltä tuhtimpi paketti tietoa sitä janoaville.

Lähtekäämme liikkeelle kävellen meidän pihalta uskolliset Emmaljungat mukanamme. Tytöt ovat sen ikäisiä, että kärryjä tarvitaan vain kotiin palatessamme. Ovathan kärryt toki myös kätevät kaiken sen tavaran kuljettamiseen mitä reissuillamme mukana olla pitää. Yleensä lähdemme kävellen, koska kaikki mitä viihtyäksemme tarvitsemme löytyy kilometrin säteellä kotoamme. Lähin leikkikenttä löytyy jo noin kahden minuutin kävelyn päästä. Tämä, kuten kaikki muutkin leikkikentät, joita käytämme, on sijoitettu osaksi isompaa puistoa. Lähipuisto, kuten tyttäremme sitä nimittävät, sisältää pienen karusellin, liukumäen, lauta- ja vauvakiikut ja eräänlaisen kiikkulaudan. Leikkikenttäalue on päällystetty juoksuradoilta tutulta hieman kimmoisalla materiaalilla. Tätä leikkikenttää ei ole aidattu kuten useimmat muut. Päästäksemme seuraavaan puistoon kävelemme pääosin pyöräteitä pitkin, yhden autotien yli ja ohi esikoisemme tulevan koulun ja aikaa tähän kuluu vajaa 10 minuttia. Tämä kenttä on lähipuistoa isompi ja välineistöä on enemmän. Kiikkujen ja liukumäkien lisäksi on iso kiipeilyteline ja kaksi kierrejousiheiluria muodoiltaan kala ja virtahepo. Leikkikenttä on aidattu, joten koiranpaskaa ei tarvitse varoa. Kolmas leikkikenttä, jota olemme käyttäneet paljon on hieman pidemmän kävelyn takana ja yleensä menemmekin sinne jos samalla täytyy käydä hoitamassa asioita Cherry Hintonin keskustassa esimerkiksi kirjastossa, apteekissa tai jos täytyy hakea pientä täydennystä jääkappiin. Kyseinen leikkikenttä on aidattu ja mukavan väljä. Tällä kentällä on lisäksi kiva liukuvaijeri, josta on iloa niin tytöille kuin minullekin. Viimeisimpänä leikkipuistolöytönä on Cherry Hinton Parkissa oleva leikkikenttä. Sinne voi kävellä, mutta arkipäivänä 1,6km:n matka taittuu pyörällä sopivan joutuisasti. Niinpä nappaamme kulkineeksi uskollisen Nishikini varustettuna tyttöjen kärryllä. Kypärät päähän, turvavyöt kiinni ja menoksi. Tämä onkin sitten paria astetta monipuolisempi paikka kuin edellä mainitut. Cherry Hinton Park on iso puisto ja tässä puistossa järjestetään maailmankuulut Folkmusiikkifestivaalit (http://www.cambridgefolkfestival.co.uk/). Yhdellä reunalla menee oululaisille tuttuun Laanaojaan verrattava vesistö. Siinäpä niitä ui sorsia, hanhia, joutsenia ja muita kelluvia lintuja kuivaa pullaa ja leipää odotellen. Toisella reunustalla on iso leikkikenttä, johon on eritelty alueet pienille, isoille ja liikuntarajoitteisille lapsille. Viimeksi mainittua osaa leikkikentästä rahoittamassa on ollut Addenbrooksin (myös maailmankuulu, ainakin paikallisten mielestä) sairaala, joka on aika lähellä Cherry Hinton Parkia. Leikkikentällä on myös alue jossa on kaksi kahluuallasta, joissa vielä tälle kesälle ei ole vettä. Leikkikentän välittömässä läheisyydessä on vapaassa käytössä oleva tenniskenttä ja kentän toisessa päädyssä on minimalistinen ulkoilmakuntosali kitisevine, huoltoa kaipaavine laitteineen. Jostain syystä allekirjoittaneen korvaan särähtää pahasti. Pyöräilymatkan päässä on myös mukava Farm shop, jossa voi käydä katselemassa eläimiä. Ensimmäisen kerran kun kävimme tutkailemassa paikkaa olivat possut suurin innostuksen aihe. Voi sitä tyttöjen riemua kun yksi possuista meni mutakuoppaan tonkimaan kärsällään ja röhki kuin kunnon sika konsanaan. Farm shop on eräänlainen puutarhakauppa, josta voi ostaa kaikkea puutarhoihin, mutta myös monenlaista elintarviketta on tarjolla. Osa elintarvikkeista on tuotettu paikan päällä. Kananmunat esimerkiksi ovat oman kanalan munia.

Cambridgen keskusta niinkuin sen näen.

Keskustaan huristelemme bussilla, kerrosbussilla. Vielä toistaiseksi bussit kulkevat niin tiheään, että pysäkillä joutuu odottamaan enintään 10min. Sama juttu pätee myös kotiin päin mentäessä. Sunnuntaisin liikennöinti ei ole yhtä tiheää. Matka keskustaan bussilla kestää noin 30 min. Omalla autolla keskustaan pääsee tietysti nopeammin, mutta parkkipaikan löytäminen voi aiheuttaa verenpainetta, perheriitoja ja uusia kirosanoja. Voisimme ajella keskustaan myös polkupyörällä, koska matkaa ei ole kuin alle 10km, mutta tätä emme ole vielä kokeilleet.

Aluksi keskusta tuntui aika isolta ja vaikeasti hahmotettavalta varmaankin siitä syystä, että kadut mutkittelevat, ovat kapeita, korttelit ovat hassun mallisia ja arkkitehtuuri oli outoa. Mutta muutama keikka keskustaan ja tarkkaa kartan tutkailua muutti laajan tuntuisen keskustan suht pieneksi, jossa kaiken tavoittaa näppärimmin kävellen. Keskustan aluetta suurentaa ja väljentää isot puistot, jotka antavat mukavan vihreän luonteen kaupungille sekä mahtavat mahdollisuudet ulkoiluun. Olipa paikallislehdessä juttu kuinka tänäkin kesänä yhteen keskustan puistoon on laskettu lehmät laitumelle. Noissa puistoissa on myös sellainen kiva asia, että leikkikenttä se löytyy joltain reunalta. Kaunista maisemaa voi ihailla Cam-joen vartta kävellessä tai joella veneillen. Joella voi harrastaa Puntingia (Punting) (http://www.britainexpress.com/counties/cambridgeshire/az/cambridge/punting.htm) kyyditettävänä, tai voi vuokrata veneen ja ohjastaa itse. Toinen asia, joka antaa ilmettä keskustaan on yliopiston rakennukset ja kirkot, jotka ovat kuin ripoteltu ympäri keskustan aluetta. Nämä rakennukset ovat tietysti vanhoja ja hienoja. Todella hienoja. Onhan maailma täynnänsä toinen toistaan  hienompia pytinkejä, mutta kun on kasvanut kahden kivikirkon välissä, kaupungissa, jossa korkeimman talon katolla oli männynkäpyjä niin vähempikin riittää. Kerrattain keskustassa kävellessämme tuumasin vaimolleni, että muuttuvatkohan nuo ihastelemani rakennukset tavallisuudeksi. En saanut vastausta vaikka viisaammaltani kysyin. Toivon todella että nämä uljaat rakennukset, joista useita on rakennettu toista vuosisataa eivät muuttuisi tavallisuudeksi, vaan ohi kävellessäni huokaisisin ja antaisin ajatuksen sille taidolle, jota on vaadittu aikaansaamaan nämä jylhät rakennelmat. No se siitä hehkutuksesta sanoi dieselkuski.

Keskustassa on ilmeisen helppo päästä rahoistaan, siis ostelemalla kaikenlaista. Kauppoja on joka lähtöön, pikku puodeista isoihin ostoskeskuksiin. Ostoskeskuksia keskustassa on kaksi, joista uudempi Grand Arcade on ihan ytimessä ja vanhempi Crafton Center hieman syrjemmässä. GA sisältää parkkitalon lisäksi Cambrigden pääkirjaston ja kamalan määrän kaikenmaailman kauppaliikkeitä ja on kyllä hieno paikka ostoskeskukseksi. CC on sitten hieman nuhjuisempi, mutta liikkeiden valikoima on oikein hyvä, ja se tarpeellinen parkkitalokin löytyy. Mukavaa Craftonissa on myös se, ettei se ole yksinäinen keskus hieman syrjässä ytimestä, vaan sen sen ympärillä on paljon liikkeitä ja vilinää. Aivan ytimessä on torikauppiaille oma alue, market place. Kojuja on tiheässä ja tavaraa on jos jonkinmoista. Kiinnostavin koju, joka pikaisen läpikävelyn aikana tuli vastaan oli levydivari vinyyleineen ja cd-levyineen. Musiikkia harrastaville tarjontaa on ihan mukavasti. Soitinkauppoja on kaksi. Kummassakin on tullut käytyä ja toisesta ostin pari kielisettiä akustiseen. Liikkeet ovat vierekkäin ja niiden väliseen seinään on tehty ovi, ollen kuin yhtä liikettä. En nimittäin aluksi tajunnut käyneeni molemmissa kaupungin liikkeissä. Keskustassa on myös yksi musiikki- ja elokuvatallenteiden erikoisliike, joka on on hyvä esimerkki siitä, että kaikkea musiikkia ei myydä netin kautta bitteinä. Luulenpa vierailevani vielä useasti kyseisessä osoitteessa. Keskustassa ovat hyvin edustettuina em. lisäksi vaateliikkeet, apteekit, kahvilat, ravintolat, apteekit, lelukaupat kahvilat, nakkikojut, sanoinko jo apteekit ja muutama pubi. Pubeihin tutustuimme nyt jo Australiaan muuttaneiden naapureidemme C:n ja D:n kanssa. Kävimme viidessä pubissa sisällä ja kolmessa viivähdimme pintin verran. Pubi, jossa ensimmäiseksi vierailimme vastasi sitä kuvaa mikä minulla pubeista olikin. Tässä paikassa maistoin lähialueen mikropanimon siideriä. Ja hyvvää oli! Se mitä kauppojen hyllyltä löytyy siideri-nimikkeen alta, on tähän tuotteeseen verrattuna lähinnä huonoa pilaa. Kierroksellamme tutustuimme myös brittien hieman erikoiseen makumaailmaan nimittäin etikalla maustettuihin perunalastuihin. Kulttuuria löytyy varmaankin monemoista, mutta musiikkimiehenä kiinnostaa… musiikki. Livemusaa voi isolla mittakaavalla käydä väijymässä parissa paikassa. The Junction (tarjonnan näkee täältä: http://www.junction.co.uk/calendar/2011/junction/Music) on laitakaupungilla ja The Corn Exchange on ytimessä (http://www.cornex.co.uk/ccm/portal/). Nimekkäämpää esiintyjäkaartia tähän mennessä on ollut The Junctionissa Glenn Hughes ja The Corn Exchangessa Black Label Society. Kumpaakaan en päässyt näkemään. Hughesin Glennin itseasiassa unohdin. Cornissa olisi syssymmällä Yes! Sitä ois tarkotus mennä tuijottaan. Pienempiä livemusamestoja lienee, jos ei runsaasti, niin ainakin useita. Elävästä musiikista pääsee nauttimaan ilmaiseksi kauniina päivänä useammankin katusoittajan voimin, joista hassuin nähtiin pubikierrosta edeltävänä päivänä. Kaveri oli änkeytynyt roskapönttöön kitaransa kanssa, älkää kysykö miten, ja viihdytti ohikulkijoita ulkoasustaan huolimatta taitavalla musisoinnilla.

Rautatieasema on keskustan ytimestä hieman sivussa, mutta kuitenkin ihan kävelymatkan päässä ainakin aikuiselle. Itse asemarakennus on aika vaatimaton tarjoten lipunmyynnin lisäksi pienehkön kaupan matkaeväiden ostoon. Asema on todella vilkas, koska täältä pääsee junalla vähän joka suuntaan ja Cambridgen ympäristöstä on näppärä suhautta kaupoille junalla. Emme ole vielä junaa käyttäneet, mutta eiköhän sekin aika koita kun lähdemme käymään Lontoossa.

Paljon on vielä näkemättä ja kokematta, vaikka jo neljä kuukautta täällä olemme asuneet. Mutta ehkäpä hyvä näin. Meillä on viljalti aikaa ja niinpä teemme tapoihimme kuuluvasti emmekä hötkyile, ja eipähän pääse tulemaan ähky kaiken yhtäaikaa kokemisesta.

Loppukevennys

Toukokuun puolessa välissä alkoivat täällä ruusut kukkimaan. Voipa sano, että ruusupensas löytyy lähes jokaisesta pihasta. Esikoisen kanssa kilvan niiden väriloistoa ihastelimme leikkipuistoon mennessämme. Oi katso kuinka kaunis ruusu, tuollakin ihanan kaunis ruusu, voi kuinka kauniita ruusut ovatkaan, ihastuttavaa ja aivan ihanaa. Tähän kuopus kommentoi, että tosson kivi. Kauneus on katsojan silmässä.

Täytin tänään 39 vuotta.

Se on tosi vähän, jos sitä vertaa isoäitini ikään. Hän on minua yli viisikymmentä vuotta vanhempi. Se on paljon verrattuna ystäväni tyttäreen, jolla on kanssani sama syntymäpäivä, mutta hän on syntynyt vuosi sitten.

Keski-ikä.

Voi kamalaa. Ja vielä kamalampaa kun hoksaa, että onhan tässä jo tullut oltua keski-iässä jonkin aikaa. Vai onko se edes kamalaa?

Keski-ikäinen suomalainen mies.

Eräs ystäväni väitti, että keski-ikäinen suomalainen mies on syrjityin kansanosa Suomessa. Muistaakseni hän sen perusteli hyvin, mutta en muista miten. Terveisiä sinulle ystäväni.

Elämätä

Tähän asti eloni on ollut melkoisen vaiherikasta ja sama meininkin näyttää jatkuvan. Ja helposti voin sanoa, että pelkästään positiivisesti vaiherikasta. Onneksi on kuitenkin muutama asia, jotka pysyvät ja joista tärkeimpänä on Vaimoni. Hänen kanssaan jaettua elämää on takana jo… wau - kolmattakymmenettä vuotta. Kumma vaan kun tuo Vaimo ei vanhene. Lisäksi elon kulmakivejä ovat tietysti äitini ja veljeni perheineen. Näihin on hyvä nojata. Koska täytän vasta 39 en tässä ala kirjoittamaan Oscar-gaalasta tuttuja puheita, joissa kiitellään akatemiaa, kaikkia kuolleita ja kaikkia elossa olevia, ja tietysti jumalaa. Ehkä puheiden aika on myöhemmin, kiitellään sitten tarkemmin.

FFF

Viimeisen neljän vuoden aikana olemme kokeneet suurimmat muutokset elämässämme. Ensimmäinen lapsi, toinen lapsi ja muutto ulkomaille. Tuosta ajasta varsinkin viimeiset puoli vuotta näkyy lisääntyneenä massana kehossani. Ja nyt ei todellakaan puhuta lihasmassasta. Kunto on siis päässyt kaikinpuolin hieman rapistumaan. On tullut syötyä “liian hyvin” ja liikkuminen on jäänyt vähälle ja olut ja viini on hyvvää. Mistään katastrofista ei kuitenkaan ole kyse, mutta eipä sitä katastrofia kannata jäädä odottelemaankaan. Vielä vuoden ajan ikäni etumerkki on kolmonen. Saman verran aikaa aion käyttää tehostetusti oman terveemmän tulevaisuuden varmistamiseen. Tavoitteenani on olla 40-vuotiaana paremmassa kunnossa kuin olen koskaan aiemmin ollut. Kirjoituksen alussa mietiskelin kuinka aika on suhteellista. Yksi vuosi on lyhyt aika tässä iässä ajattelipa sitä kuinka vain, mutta yhden vuoden aikana ehtii saada suuria muutoksia aikaan kehossaan ja hyvinvoinnissaan, varsinkin kun lähtötilanne on aika keskiverto. Etunani on liikunta-/hyvinvointialalla työskennelleenä kymmenen vuoden aikana kertynyt tieto ja taito, muutama alan ammattitutkinto, pari ammatillista lisenssiä ja useampi kurssi. Kaikki perheelliset, varsinkin pienten lasten vanhemmat tietävät sitten sen haasteellisen puolen ihan kertomattakin. Siispä Fit For Forty!

Tuossa yhtenä päivänä lähdin käymään kaupassa. Olin jo aiemmin päivällä ihmetellyt oksaan ilmestynyttä mustaa möykkyä, joka aikaisemmin kaukaa katsottuna näytti repaleiselta rievulta. Siitä ohi pyöräillessäni huomasin ettei kyseessä olekaan repeytyneet pelihousut, vaan tajuton määrä mehiläisiä. Kotiin palattuani otin kameran ja ajattelin näpätä muutaman kuvan. Kovin lähelle en uskaltanut mennä kuvamaan, näky oli todellakin huima.

Iltasella, ennen pimeää tienvarteen pysähtyi pieni pakettiauto, ja esiin astui kaksi miestä, joista toinen alkoi vetämään päällensä suojapukua. Minä siitä ryntäämään miesten juttusille. Halusin tietää miksi mehiläiset poistetaan, ja vastaus siihen oli, koska ne voivat tappaa sinut. Mehiläiset olivat liian alhaalla, juuri jalkakäytävän päällä ja olisivat saattaneet käydä ihmisten kimppuun suojellessaan kunigatartaan. Jututtamani mies arvioi mehiläisiä olevan noin 5000! Surinaa ja pörinää en varsinaisesti muista kuulleeni, mikä näin jälkeenpäin ihmetyttää, koska tuosta määrästä pörriäisiä voisi kuvitella lähtevän ääntä.

Miehet valmistelivat tulevan operaationsa huolellisesti. Toinen tarkisti suojapuvun olevan tiiviisti kaverinsa päällä, nostivat autosta esiin A-tikkaat ja pahvilaatikon. Tikkaat asetettiin tukevasti pystyyn ja pahvilaatikko laitettiin tikkaiden viereen. Suojapukuun sonnustautunut kaveri nousi tikkaille ja katkaisi oksasaksilla oksan parveilevien mehiläisten yläpuolelta ja laski koko komeuden pahvilaatikkon. Teipattuaan pahvilaatikon kiinni he odottivat vielä tovin ennen kuin lähtivät loppusijoittamaan mehiläisiä. Eräs ystäväni kuulleessaan tästä tapauksesta tiesi kertoa, että miehet saivat ilmaiseksi hyvän saaliin, koska tuollainen määrä mehiläisiä tuottaa syksyyn mennessä 150kg hunajaa.

Tätä kirjoittaessa olen ollut koti-isänä reilun kaksi kuukautta. Otetaanpa aluksi hieman taustaa. Olen tehnyt töitä koko aikuisiän, koskaan en ole ollut työttömänä. Ensimmäisiä palkkatöitä tein mopoikäisenä, kun jaoin kotikyläni kioskin mainoksia. Ainoat pätkät, jolloin olen ollut pidempään pois töistä ovat armeija (8kk ilmatorjunnan aseseppä) ja vuorotteluvapaa (12kk), jonka aikana opiskelin Urheiluhierojaksi Vuokatin Urheiluopistolla. Olen työhistoriani aikana saanut tehdä hyvin hyvin monenlaisia töitä niin palkollisena kuin yrittäjänäkin. Ettei tästä tulisi pelkkä CV menen asiaan. Tämä, että olen nyt koti-isänä on siis todella suuri muutos elämässäni, mutta myös mahtava tilaisuus päästä näkemään lasteni kasvavan, saada kasvattaa heitä ja samalla kasvaa myös itse. Itseni toivon kasvavan pelkästään henkisesti, ettei horisontaalinen ulottuvuus turhaan lisääntyisi. Tähän soppaan kun lisätään asuminen ulkomailla on tehtävässäni haastetta ja mielenkiintoa omiksi tarpeiksi.

Siitä huolimatta onko kyseessä kotiäiti vai -isä ja missä asutaan, muodostuvat päivät samoista asioista. Näin siis läntisen euroopan alueella, jossain muualla on ehkä toisin. Päivien aikataulut muodostuvat ruokailujen ja mahdollisten päiväunien sanelemana ja tietysti myös siitä milloin työtä tekevä osapuoli tulee kotiin. Noiden “fiksattujen” tekemisten väliin siis pitäisi saada järjestettyä jonkinlaista järjellistä tekemistä, ja siitäkin ajasta aika paljon haukkaa ruokailujen valmistelu, asunnon asuttavassa kunnossa pitäminen, vaatteiden vaihtamiset sekä yllätykset, joista pienimpänä pissat housuun tai jonkin huonekalun päälle ja suurimpana tietysti ensiapua vaativat onnettomuudet. Jälkimmäisiä ei ole vielä kohdalle osunut, ensimmäisiä aika paljonkin koska nuorimmainen opetteli juuri vaipattomaksi.

Ja tähän väliin yksi päivä auki kirjoitettuna.

5.4.2011 tiistai.

Amulla noin 6:40 alkoi tyttöjen nukkumahuoneesta kuulua juttelua. Se oli ensimmäinen kerta kun tytöt heräsivät kutakuinkin yhtä aikaa ja pysyivät huoneessaan, eivätkä rynnänneet suoraa päätä meidän sänkyyn. Sikälikin yö oli harvinainen, että molemmat nukkuivat omissa sängyissään koko yön. Tiistaisin menemme babtistikirkon järjestämään kerhoon nimeltä Messy Play, joten aamu on normaalia sähäkämpi, koska kerho alkaa 9:30. Nuorempi neideistämme sanoo aina aamuisin yläkerran makuuhuoneessamme, että hän haluaa yläkertaan syömään iltapalaa. Niin tänäkin aamuna. Aamiaiset upposivat hyvin, aamupesut sujuivat hyvin, mutta vaatteiden pukeminen oli jälleen kerran se operaatio jossa kysyttiin iskän hermoja. Vihdoin saimme vaatteet päällemme ja pääsimme matkaan, eikä mitään edes unohtunut kyydistä. Soitin kaverilleni, jonka kanssa olimme aiemmin sopineet menevämme kerhoon yhtä matkaa. Hekin ovat hieman myöhässä. Emme jääneet heitä odottamaan, näkisimme kerhossa. Kerho on kävelymatkan päässä kotoamme, tänään on meidän toinen kerta tätä kerhoa. Ehdimme nipin napin. Kerhossa on teemana tänään pääsiäinen. Ristit ja haudat ovat hyvin edustettuina ja myös askartelun kohteina. Kerho on aikataulutettu siten, että askartelua ja muuta sotkemista on vajaaseen yhteentoista saakka. Sen jälkeen alkaa hirmuinen siivoaminen, johon kaikki osallistuvat, Ja kuin taikaiskusta koko huone on siivottu. Seuraavaksi yhdellä seinällä aukeavat luukut, josta tarjoillaan teetä, kahvia, mehua ja keksejä. Mahtavaa! Mussuttelun lomassa kuuntelemme pääsiästarinan Jessestä, tarinan kuvat tykitetään seinälle Power Pointtina. Kun olin lapsi kuvat heijastettiin seinälle piirtoheittimellä. Tarinat eivät ole muuttuneet miksikään, kumma homma (höh). Tarinan lomassa lauletaan muutama laulu kitaran säestyksellä ja tarinan loputtua laulamme vielä pienen laulun hyvästiksi. Ennen pukemista nappaan tyttöjen tekemät taideteokset pyykkinarulta mukaan, vaatteet päälle ja matka kotiin voi alkaa. Kaverillani on kaksi poikaa, joista vanhemman kanssa vanhempi tyttäreni hölkkää edellä, pienempi poika pysyttelee lähellämme ja pikkuneiti istuskelee kärryissä. Matkalla näemme junan, ja se jos mikä on aina päivän kohokohta. Kävelemme suoraan kotiin poikkeamatta leikkipuistoon, koska on tuulinen ja kylmä ilma. Nuorimmainen ei meinaa tätä toimintasuunnitelmaa sulattaa, mutta rauhoittuu kun saa kuulla, että sisällä kotona on tarjolla lämminta keittoa. Ruokana on edellisenä päivänä valmistettua säilykelihakeittoa. Annokset mikroon ja nopsasti nenien alle. Yllätyksekseni ruoka ei maita kovinkaan hyvin. Purkat suuhun ja olkkarin sohvalle Dumboa katsomaan esikoisen vaatimuksesta. Naapurilla on jotain ongelmia katumaasturi -mersunsa kanssa, ei lähde käyntiin vaikka kuin starttaa. Vaikuttaa kalliilta. Nyt olen kirjoittanut sen mitä tähän mennessä tänään on tapahtunut. Tytöt “katsovat” Dumboa ja samalla leikkivät. Kuulostaa mukavalta. Jatkuu…

…Niinhän siinä kävi, että pikku tirsat piti ottaa, vaikka ollaan koetettu jättää päikkärit pois. Tytöistä isompi oli nukahtanut sohvalle ja niinpä minä ja nuorimmainenkin päätimme tehdä samoin. Onni on iso sohva. Lyhkästen päikkäreiden, mutta pitkähkön heräilyn jälkeen haukkasimme hieman välipalaa ja mietimme mitä tekisimme seuraavaksi. Ulkona tuulee ja on vain reilut kymmenen astetta lämmintä, joten päätimme kysyä naapurista voisimmeko mennä heidän luokse leikkimään. Sehän sopi heille vallan mainiosti. Heillä olohuone on leikkihuoneena ja leluja on paljon. Eihän lapset oikeastaan yhdessä leiki, mutta mukavaa heillä näyttää silti olevan. Muksut saivat sisällä leikkimisestä tarpeekseen ja halusivat pihalle juoksemaan. Niin tehtiin. Samalla kun lapset juoksivat pihalla naapurin rouvan valvoessa tilannetta kävin nakkaamassa ruuan uuniin. Arvasit oikein, päivälliseksi oli tulossa fishit and chipsit, mmmmaittavaa. Hirvittävän houkuttelun jälkeen sain tytöt sisälle ja käsienpesun kautta ruokapöytään. Ruoka maistui paremmin kuin lounaalla. Kello läheni kuutta ja Rouva saapui kotiin. Tytöt ottavat äitinsä ilakoiden vastaan, sitä ei vanhan rokkarin korvat tahdo kestää. Työn raskaan raataja nauttii pävällisen, tytöt leikkivät ja saamme jutella hetken rauhassa juoden myös kupposet kahvia. Minä lähden käymään ruokakaupassa ja muu perhe alkaa askartelemaan pääsiäskortteja, joihin saimme tarvikkeita aamun kerhosta. Nyt on jälleen jääkaappi pullollaan, tytöt ovat askarrelleet ja iltapuurot on syöty ja on aika viedä muksut iltapesulle ja nukkumaan. Kello on nyt 20:30. Yleensä yritämme aloittaa iltapesut 20:00, mutta kauppakeikan vuoksi olemme hieman myöhässä. Kun jatkan kirjoittelua, ovat tytöt nukkumassa. Jatkuu…

…21:30. Molemmilla tyttölöisillä oli virtaa niin etteivät meinanneet malttaa nukkumaan mennä. Nyt kuitenkin nukkuvat ja meillä vanhemmilla on iltapuhteiden aika. Minulla on edessä pissan siivoamisen viimeistely alakerran veskin oven edestä. Iltapalalla katselemme telkkaria ja juttelemme niitä näitä. Taidan hieroa Vaimon hartioita koska hän niitä siihen malliin nyplää. Naapurimme pyysi meitä huomenna uimaan kanssaan. Se olisi mukava juttu toteutuessa, mutta heidän toinen auto tosiaan sippasi tuohon pihalle ja voi olla että vaikeaksi menee. Ennen nukahtamista lueskelen hieman kirjaa. Menossa on Peter Hoegin Lumen Taju.

Se siitä tiistaista. Ystävämme, joiden kanssa olimme kerhossa ovat kotoisin Romaniasta. Todella todella mukavia ihmisiä. Cambridge on yllättävän kansainvälinen paikka. Tänään oli myös mukava päivä, eikä vähiten siksi, että päivän lämpötila nousi yli kahdenkymmenen. Käräytin otsani ja käsivarret. Seuraavassa kirjoituksessa kerron laajemmin asuinseudusta, tai ainakin mitä siitä tällä hetkellä tiedän. Reviirimme ei ole vielä kovin laaja autottomuuden vuoksi, mutta kyllä sitä näyttää pyörälläkin pääsevän. Kuvia on tarkoitus laittaa näkösälle lähiaikoina.

Meillä on ihana koti. Ja kun mies käyttää talosta sanaa ihana, on se mielestäni paljon sanottu. Talo on rakennettu vuonna -08 ja on paritalo. Neliöitä on noin 90, ihan ite mittasin. Samalla tontilla on samasta muotista saman näköinen talo, mutta asunnot ovat puoli metriä irti toisistaan, eli ovat omakotitaloja. Ymmärsitkö tuo? Rakennukset ovat tiilivuorattuja, väriltään beiget. Talojen edessä on yhteistä etupiha-aluetta. Pihalla on luonnotilassa olevaa metsää/pusikkoa, joka näppärästi erottaa tonttimme tiestä, pienet nurmikkolämpäreet kunkin asunnon edessä ja tietysti ajoväylät asunnoille. Asukkaille on autopaikat pihassa, vieraat saavat jättää kiesinsä kadun varteen. Takapihan pinta-ala on noin 8×8m, josta suurin osa on nurmikkoa. Pihaa ympäröi kolmelta kantilta noin kaksi metriä korkea käsittelemätön höylätystä laudasta tehty aita. Betonilaattainen terassialue ulottuu talon takaseinästä pari metriä ja koko pihan levyisesti. Pesin naapurilta lainaamallani painepesurilla  terassilaatoituksen ja koko pihan ilme muuttui kuin taikaiskusta. Kivetystä ei oltu pesty varmaan kertaakaan aiemmin ja vaaleat laatat olivat tummuneet yllättävän paljon. Olemme hankkineet takapihalle pienen hiekkalaatikon ja aiomme vielä lisäksi hankkia trampoliinin. Sittenpä piha onkin täynnä, koska hiekkalaatikon ja tulevan trampoliinin lisäksi säilytämme siellä polkupyöriämme ja pihalla on myös pieni varasto. Pihan pienuudesta huolimatta vanhemman tyttäremme mielestä takapihalle pitäisi rakentaa sauna. Istutuksia ryhdymme laittelemaan niin etu- kuin takapihallekin. Naapurin isäntä on jo istutellut etupihalleen vaikka mitä ja heidän edusta on kyllä hieno.

Asuntomme on pohjaratkaisultaan tyypillinen englantilainen asunto. Ulko-ovesta, joka aukeaa sisäänpäin, kun astutaan sisään tullaan aulaan tai käytävään. Heti oikealla on pieni wc, seuraavaksi aula levenee oikealle ja siitä alkavat portaat yläkertaan. Portaiden alapään kohdalla käytävän vasemmalla seinustalla on ovi keittiöön.

Keittiö on yllättävän tilava. Toimme mukanamme kuuden hengen ruokaryhmän ja vitriinin ja molemmat mahtuivat huoneeseen hienosti. Englantilaiseen tapaan on keittiössä kaappeihin rakennetut kodinkoneet ja kodinkoneisiin luetaan täällä myös pyykkikone, joka on meillä mallia kuivaava. Liesi toimii kaasulla ja on todella hyvä. Kaksiosainen uuni, jossa on erillinen grilli ja kiertoilmauuni ovat sähkötoimisia.

Käytävän päässä on ovi olohuoneeseen, olohuoneesta on pariovet takapihalle. Olohuoneeseen saatiin ängettyä perinteisen olohuonetoiminnon lisäksi tietokone- /työnurkkaus, joka upotettiin vuosienvarrella kerättyyn Lundiaan, joka toimii samalla kirjahyllynä.  Alakerran jokaisessa huonessa on ohutpuulattia.

Yläkertaan noustaessa portaista suoraan eteen on wc/kylppäri ammeella ja rättipatterilla varustettuna. Seinät ovat kaakeloidut ja lattialla muovimatto. Vesihanat ja sekoittajat ovat nykyaikaiset.

Portaista vasempaan kännyttäessä ensimmäinen makuuhuone joka vastaan tulee on tyttöjen leikkihuone/vierashuone. Huone on niin iso, että ajattelimme aluksi sen olevan tyttöjen nukkuma-/leikkihuone, mutta huomasimme paremmaksi vaihtoehdoksi eriyttää nukkuminen ja leikkiminen omiin huoneisiin.

Jatketaan yläkerran käytävää eteenpäin ja oikella seinustalla vastaan tulee vanhempien makuuhuone, jonka yhteydessä on wc/kylppäri suihkukaapilla ja rättipatterilla varustettuna. Seinät ovat maalattu, suihkukaapin kohdalla kaakeloitu ja lattialla muovimatto. Tämä on todellakin luksusta ja tätä järjestelyä suosittelen. On todella näppärää ja elämistä helpottavaa, kun pesutilat ovat saatavilla eikä jossain kauimmaisessa kolkassa asuntoa. Makuuhuoneen puolelle hankimme siis Ikeasta liukuovelliset vaatekaapit. Kylppäriin toimme mukanamme pikkunäppärän kaapin, joka osoittautui juuri sopivaksi siihen paikkaan.

Viimeinen huone käytävän päässä on pieni, mutta juuri sopiva tyttöjen nukkumahuoneeksi. Sängkyjen jälkeen ei huoneeseen paljon muuta mahdukaan, mutta onpahan yksi huone joka on helppo pitää siistinä.

Eli yläkerrassa kaikissa huoneissa on muovimatto ja ainoastaan käytävässä ja portaissa on kokolattiamatto. Jokaisessa huoneessa on avattava ikkuna tai useampi. Ikkunat ovat tiiveydeltään ja paksuudeltaan nykyaikaiset. Ne avautuvat liukuen ylös alas ja alempi osa ikkunasta lisäksi kallistuu yläreunastaan sisälle päin. Kaikissa ikkunapokissa on lisäksi ns. tuuletusräppänät.

Lämmitysjärjestelmänä on kaasukeskuslämmitys vesikiertoisilla pattereilla. Systeemi on toiminut tähän asti moitteettomasti ja on toiminnaltaan nopea. Kaasuyksikkö pöhisee keittiössä kaappiin piilotettuna ja on kooltaan noin kork. 60cm lev.35cm syv. 30cm. Yläkerrassa portaikon yläpuolella on pienenpieni “pannuhuone”, jossa sijaitsee boileri ja jotain aiheeseen muuta liittyvää laitteistoa. Pistorasioita on jokapuolella ja ne ovat sijoitettu lattiasta noin 40cm:n korkeudelle. Jokaisessa pistorasiassa on oma on/off kytkin. Ainoa kivikautinen juttu on ulko-oven lukko. Lukon avain muistuttaa muodoltaan mummolani oven avainta. Siis sellainen avain ajalta ennen Abloytä, jota saa pyörittää lukossa ihan tolkusti ja senkin jälkeen on parempi tarkistaa että onnistuiko se lukitseminen. Kaikenlisäksi avaimenreikä menee lukosta läpi, siis avaimenreiästä voi tirkistellä. Hyvää tässä lukossa on se, että ovi ei mene lukkoon ilman avainta.

Nettiliittymä saatiin hommattua kätevästi vaikka meillä ei ollut hakemusta täytettäessä pankkitiliä. Virginin setä, joka siis tuli meille tekemään sopparin sanoi, että hän voi laittaa oman tilinumeron tuohon hakemukseen, että saadaan hakemus täydellisesti täytettynä eteenpäin. Vaihdatte sitten netin kautta oikean tilinumeron, kunhan saatte tilin. Saimme mielestäni hyvää palvelua. Pankkitili hoitui sitten myöhemmin Vaimoni työpaikan kautta. Jotkin palvelut netissä ovat hieman lasten kengissä. Palveluita on paljon, mutta sivustot ovat kankeita ja kamalan monimutkaisia. Kännykkäliittymät hoidettiin netin kautta ja ovat myös Virginiltä.

Suomessa asuessamme meillä on yleensä ollut hyvät naapurit ja kahdessa viimeisessä asuinpaikassa erinomaiset. Samoin on myös täällä. Tarkoitan siis seinänaapureitamme. He ovat kerrassaan aivan mahtavia, avuliaita, suvaitsevia, kohtaliaita, avuliaita ja vielä kerran avuliaita ja mahtavia. Kun ajattelee, että olisimme voineet saada jonkin jalkapallohuligaanin (joita täällä riittää) naapuriksi, niin onhan tämä uskomatonta. Naapuriperheeseen kuuluu isä, äiti ja kaksivuotias tyttö. Sekin vielä! Leikkikaveri omassa pihassa! Eikä muissakaan saman pihapiirin asukeissa ole valittamista, mutta heihin ei ole tullut vielä tutustuttua niin hyvin.

Kaiken kaikkiaan asettautuminen on sujunut yllättävän hyvin, ilman kummallisuuksia ja yllätyksiä. Toivottavasti ne eivät ole edessäpäin.

Käytännön toimintana muuttomme sisälsi karkeasti jaettuna kolme vaihetta. Suomessa valmistautuminen, siirtyminen ja väliaikaismajoitukset ja lopuksi, kun tavaramme saapuivat, eräänlainen rakennusvaihe. Jokainen vaihe tietysti piti sisällään lukuisan määrään toimintoja, joista kerron seuraavassa.

Asunto on siis nyt hankittu, nyt vain kamat kasaan ja englantiin. Nopeammin ja helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin kun samaan aikaan molemmat lapset sairastivat vesirokon peräkkäin. Vuoden vaihteeseen asti järjestelimme pääsääntöisesti ns. virastoasioita. Paljon niitä virastoja tuntui olevan - Posti, Maistraatti, Kela, pankki, verottaja, vakuutusyhtiö. Lisäksi vapaaehtoisemmat sidokset mm. kännykkä- ja nettiliittymät, soittokämpän vuokrasopimusen siirto, lehtitilausten perumiset, ymsyms. Tärkeimpiä olivat tietysti asiat, joiden hoidossa tarvittiin meidän läsnäoloa, kuten tyttöjen neuvolakäynnit. Halusimme vielä juuri ennen lähtöä käydä tutussa neuvolassa, koska emme olleet varmoja englannin vastaavista käytännöistä.

Yritykseni lopettamiseen liittyi myös paljon muistettavaa. Lippusten ja lappusten toimittamista tilitoimistoon ja verottajalle, tavoitteena ettei tule mitään jälkiseuraamuksia. Keskeneräisten töiden saattaminen loppuun oli tietysti tärkein juttu. En siedä ilmaan roikkumaan jääviä asioita, niinkuin ei varmaan kukaan. Luulenpa että yrittämisestä suomessa kirjoitan erillisen tarinan ihan alusta alkaen loppuun saakka.

Joulu ja uusivuosi vieteltiin kutakuinkin rauhallisesti vanhassa kodissamme kera mieluisten vieraiden. Asunnossamme alkoi tapahtumaan vasta vuoden 2011 puolella. Muuttofirma toi pahvilaatikot ja me aloimme pakkaamaan. Illat vierähtivät kutakuinkin niin, että lasten nukahdettua ryhdyimme pakkaamaan ja kömmimme rättiväsyneinä puolenyön aikoihin nukkumaan. Lähtöpäivä läheni ja asuntomme muistutti yhä vähemmän lapsiperheen asuntoa pahvilaatikko pinoineen, purettuine huonekaluineen, ikkunat ilman verhoja. 14.1. aamulla saapuivat muuttomiehet ja alkoivat toimeen. Toden totta tehokasta toimintaa ei voi muuta sanoa. Usean kaatopaikka ja kierrätyskeskus keikan jälkeenkin siellä täällä oli tavaraa, jota emme olisi halunneet ottaa mukaan, esim ulkovarastossa, mutta minkä muuttomiehet käteensä saivat, kääräisivät ne sen kelmuun, laittoivat laatikkoon ja veivät autoon.

Pieni mukava tarina tähän väliin. Lähtöä edeltävänä iltana olin hakenut käyttöömme vuokra-auton (Chrysler Grand Voyager), jolla ajelisimme Pirkkalan lentokentälle. Alunperin olimme vuokranneet farmari Mondeon, mutta vuokraamon pyynnöstä saimme isomman pirssin samaan hintaan, ja päivää aikaisemmin. Vaimoni oli laittanut paljon tavaraa myyntiin nettiin. Lamppuja, mattoja, ruokaryhmä, työpöytä, ymsyms. Kaikki muu oli myyty, mutta ruokaryhmä oli vielä myymättä. Vietimme siis viimeistä iltaa kotikaupungissamme. Vaimoni meni tarkistamaan sähköpostinsa ja kappas vain, joku oli kiinnostunut ruokaryhmästä. Puolen tunnin kuluttua olimme lastaamassa pöytää ja tuoleja Voyageriin ja kuskasimme ryhmän uusille omistajilleen. Onneksi saimme käyttöömme ison tila-auton päivää sovittua aiemmin.

Lähtöpäivän aamuna oli rapsakat -30 astetta pakkasta. Aamutoimet ja auton pakkaaminen sujui suht näppärästi, mitä nyt yksi pankkikortti oli hukassa, mutta löytyi sekin viimein. Auton keula kohti Tamperetta. Aurinko paistoi ja mieli oli korkealla. Ensimmäinen, ja onneksi viimeinen korjaus autoon piti tehdä reilun sadan kilometrin ajon jälkeen kun apukuljettajan jalkotilaan puhalsi tolkuttoman kylmää ilmaa. Varikkopysähdys huoltsikalle, porukoille eväät pöytään ja autoa tsekkaamaan. Vika löytyi onneksi helposti. Jalkotilassa meni lämmityslaitteen putkia ristiinrastiin. Yhden putken kyljessä oli luukku, jonka kansi oli tippunut ja avoimesta reiästä tuli raakaa pakkasilmaa suoraan hyttiin. Matka jatkui parin pysähdyksen taktiikalla, ja vihdoin olimme Tampereella yöpaikkamme pihalla. Mahtavaa! Majoitus järjestyi pitkäaikaisten ystäviemme kotona saunan kera. Kiitos vielä kerran P&M. Aamulla taas kamat autoon ja menoksi, suuntana Pirkkalan lentoasema. Kentällä auton luovutus, eli auto parkkiin ja avaimet postilaatikkoon. Lentoasemalla hommat etenivät niille tavalliseen tapaan. Olimme kirjautuneet netin kautta, joten pääsimme nousemaan koneeseen ensimmäisten joukossa, mikä oli tietysti hyvä kun lapsien kanssa liikkuu. Lento sujui hienosti, meillä on kyllä maailman reippaimmat lapset.

Vihdoin englannissa! Stanstedin lentoasema on myös iso. Kaikki edelleen sujui mallikkaasti, vaikka väsymys alkoi jo painamaan. Kerrottakoon tässä vaiheessa, että mukanamme oli Vaimoni äiti, jota tästä eteenpäin kutsun mummoksi. Hän oli lupautunut auttamaan meitä parin viikon ajan. Olimme vuokranneet auton etukäteen, joten reittimme kävi vuokraamon tiskin kautta vuokraamon parkkipaikalle. Ja kappas vain, näin oli auto (uudehko Opel Zafira) allamme ja suuntana Cambridge. Vuokraamon “täti” kaupitteli meille isompaa autoa nähdessään meidän matkatavarat, mutta kieltäydyimme, koska mahdollista tilan ahtautta olisi luvassa vain Cambridgeen asti, jonka jälkeen tavaran liikuttelu sujuisi pienemmissäkin erissä. Majatalomme alkoi häämöttää ja kun ajoimme parkkipaikalle huomasimme Zafiran olevan juuri oikean kokoinen auto meille. Porttikongi, jonka läpi parkkipaikalle ajettiin oli hyvin hyvin kapea. Siitä ei olisi isommalla autolla mahtunut. Majatalo oli erittäin miellyttävä henkilökuntaa myöten. Sijaintikin osoittautui oikein mainioksi, iltaoluen ja tarvittavat sapuskat sai haettua kadun toiselta puolen kivasta pikku kaupasta. Matkanvarrella asunnollemme oli kauppakeskittymä, josta haimme kaiken mitä meiltä asettautuaksemme puuttui ja loput on haettu Viereisestä Tescosta. Vietimme majatalossa neljä yötä. Aamusella lähdimme Vaimoni kanssa hoitelemaan asioita ja mummo huolehti lapsista. Ensimmäisenä kokonaisena päivänä saimme avaimet uuteen kotiimme. Silloin samalla näimme asuntomme ensi kertaa sisältä, ja hienolta näytti, odotukseni täyttyivät kaikilta osin. Tavaramme saapuivat sovittuna päivänä suurin piirtein sovittuun aikaan. Kera kahden muuttomiehen tyhjensimme muuttoauton ja illan tullen huomasimme, että kaikki tavaramme mahtuivat sittenkin sisälle. Englannissa asunnoissa ei yleensä ole kaappeja muualla kuin keittiössä, joten tavaroille, pääasiassa vaatteille täytyi alkaa suunnittelemaan jotain muuta säilytyspaikkaa kuin muuttofirman pahvilaatikot. Niinpä vuokrasimme MB Sprinterin ja näpyttelimme navigaattoriin Ikean osoitteen ja köröttelimme hakemaan ratkaisun ongelmaamme. Hyvällä ennakkosuunnittelulla saimme näppärästi hankittua mieleiset järjestelmät makkariimme. Kokonaisuuden kasaamisessa vierähti muutama ilta ja tyhjeni useampi tölkki oivaa olutta. Kaappien valmistuttua saimme loputkin tavarat ja vaatteet omille paikoilleen ja asunnostamme alkoi muodostua näköisemme ja meille sopiva paikka. Kaikenlaista järjestelyä niin sisällä kuin ulkonakin perustoimien kuntoon saattamiseksi riitti siihen saakka kun mummo lennähti takaisin suomeen. Tähän mennessä vaimoni oli ollut viikon päivät töissä, elettiin helmikuun toista viikkoa.